tiistai 20. joulukuuta 2011

Joululahjojen vai kissojen paketointia?

"Mitäs täällä tapahtuu?"
"Kummallinen juttu tää paperi.."
"..ei tää paljon miltään haise, eikä maistu.."
"..mutta tännehän pääsee sisälle!"
"Mahdunkohan mää tänne kokonaan?"
"On tää ehkä vähän ahdas ja jännä paikka."
"Jep, antaa olla.."
"Istun mielummin tässä lähellä ja silppuan hieman lahjapaperia"

Olen tällä viikolla paketoinut ties kuinka monta lahjapakettia sukulaisille ja ystäville. Joka kerta olen saanut monta tonttua apuriksi. Harmi vaan, että nämä tontut tuppavat silppuamaan lahjapaperin, syömään lahjanarun ja tunkemaan itsensä lahjapaperirullan päälle. Sinänsä mukavaa, että on ollut seuraa, mutta ehkä homma olisi ollut äkkiämpää valmiina ilman kissoja.

Kaikista eniten huomioo kissoilta sai jälleen kerran lahjanarut. Milloin ketäkin jouduin kieltämään syömästä lahjanarua, kun jostain suunnasta kuului jäystämisen ääniä. Nelli ja Niba olivat sitkeimmät lahjanarun-syöjät. Kielsin heitä vaikka kuinka monesti, ja aina se tassu tuli uudelleen pyödän alta kynnet edellä reidelleni, yrittäen napata siinä heiluvaa narunpäätä. Jätin keittiönpöydälle yhden lahjan, jonka olin sulkenut lahjanarulla, ehkä noin kymmeneksi sekunniksi ilman vahtivaa silmää. Kerkesin takapuoleni penkistä nostamaan ja kävelemään muutaman askeleen kohti keittiötä, kun kuulin jonkun jo jäystävän lahjanarua. No Nellihän se innoissaan söi lahjanarua kun ei ihminen ollut vieressä huutamassa. Pienen pätkän Nelli kerkesi narua katkaisemaan ja lähti tämä suussa juoksemaan karkuun (osittain tietäen tehneensä väärin, mutta ehkä myös osittain peloissaan kun karjuva ihminen juoksi perässä). Onneksi sain Nellin ajettua nurkkaan ja tämä päästi narun pätkän suustaan kuin panttivangin tietäen, ettei ole pakoreittiä. :-)

Tänä vuonna en ostanut kissoille varsinaisesti mitään paketoitavaa. Viime vuonna paketoittin kissoille yhden lelun ja annoin aattona paketin heille, jotta he saisivat repiä pakerin auki. Eipä tietenkään silloin kiinnostanut lahjapaketin repiminen kun se oli sallittua. Loppujen lopuksi jouduin itse aukaisemaan paketin. 

Nuppu yritti kurkkia lahjoja 
Nelliä kiinnosti enemmän ihmisen käyttämä lahjanaru kuin lahjat

maanantai 19. joulukuuta 2011

Leikkirata vol2

Kissojen rakas leikkirata sai viime viikolla lisää pituutta, kun Zooplus-tilaus saatiin haettua postista. Radassa on nyt kaksi palloa, mutta en tiedä onko se hieman häiritsevää kissoista. Ehkä kannattaisi kokeilla vain yhdellä pallolla.  
Niba oli heti uteliaana pallon kimpussa.
Nuppu seuraa Niban syöttämää palloa.
Löytyikö radan päästä toinen pallo?

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kissa-piippareiden korvien menetys

Leivoin viime viikon maanantaina piippareita syntymäpäiväjuhliani varten. Piippareita tuli hattivatin-, nallekarhun- ja kissanmuotoisia. Jätin piipparit keittiön apupöydälle lautasen päälle, enkä sen enempää ajatellut. Ei siis käynyt pienessä mielessäkään, että kissa saattaisi syödä piippareita ! Toisin kävi...

Kissa-piipparit ovat menettäneet korvansa...

Viikonloppuna silmääni pistivät kissa-piipparit, joiden huomasin menettäneen korvansa. Ensin kummastelin miten näin on päässyt käymään, mutta kun Niba hyppäsi apupöydälle, ymmärsin mihin korvat ovat kadonneet. Parempiin suihin. Eikä mennyt kauaa, kun Niba jäi jo kiinni piippareiden syömisestä. Hieman googlattuani, totesin ettei meidän kissat ole sen kummempia kuin muidenkaan kissat, sillä muutama kirjoitti samasta ilmiöstä. Piippareita syövistä kissoista. En tiedä voiko piippareista olla jotain harmia kissoille, mutta koirille luin niiden saattavan aiheuttaa ilmavaivoja. Jos vaivat eivät ole tämän vakavampia koirallakaan, niin tuskin kissallakaan. Ainakaan Niba-herralle ei ole käynyt kuinkaan. Ja edelleen Niba piippareita popsii.

Joulun aikaan ihmiset askartelevat, paketoivat lahjoja, leipovat ja hakevat kuusen. Kissanomistajien tulee muistaa, että kissat ovat erittäin uteliaita eläimiä ja monet asiat ja esineet päätyvät äkkiä kissan suuhun. Tässä muutama mieleen tuleva vinkki näin joulunalla:

* Jouluruoka on ihmisille. Niissä on kamalasti rasvaa ja suolaa. Pahimmassa tapauksessa kissasi sairastuu jouluherkuista, mutta yleisempi vaiva on ilmavaivat
* Piipparit sisältävät soodaa, ja ainakin koirille saattaa aiheuttaa ilmavaivoja. Jos kissasi alkaa oirehtimaan syötyään piipparia, nosta piipparit pois kissan ulottuvilta
* Ole erittäin varovainen kynttilöiden kanssa. Vaikka kissa ei suoranaisesti olisikaan kiinnostunut kynttilänliekistä, se ei sano, etteikö kissan häntä voisi vahingossa leimahtaa tuleen, jos kissa liian läheltä kulkee. Älä koskaan jätä kynttilöitä palamaan, jos et itse ole samassa tilassa
* Joulukuusi on aina mielenkiintoinen kissoille. Varsinkin sisäkissoille. Jos kuusi on aito, on se entistä kiinnostavampi. Niin paljon uusia tuoksuja. Kuusi ei itsessään ole vaarallinen, mutta en tiedä mitä neulaset tekevät kissan suolistossa? Muista tukea joulukuusi hyvin, jotta kissa ei saa sitä kaadettua
* Lisäksi kuuseen laitettavat koristeet ovat varmasti kissan mieleen. Joulukuusenkoristeet ovat sinänsä se ja sama useimmille kissoille, mutta toisille roikkuvat esineet ovat oiva leikkikalu. Ja ne koristeiden narut. Voin vaan kuvitella kuinka mielellään kissat niitä nakertavat. Ole siis varovainen ettei nämä narut aiheuta haavaumia suolistoon tai suolitukosta. 
* Joulukukat ovat myrkyllisiä. Pieni kukan nakertaminen ei välttämättä aiheuta kissalle mitään, mutta älä silti anna kissan syödä kukkia. Kuka edes tykkää katsella syötyjä kukkia?
* Paketoimiseen käytetyt lahjanarut ovat ainakin meillä kissojen mieleen. Varsinkin Niba jahtaa niitä minkä kerkiää, jos sellaisen bongaa. Ja monesti tämä on myös kaivanut lahjanaruja roskiksesta. Olen oppinut laittamaat narut pienemmän pussin sisään, ennenkö varsinaiseen roskapussiin niitä paan. Myös lahjapaperit saattavat päätyä kissan suuhun, jos kissalla on tapana maistella papereita.
* Muista antaa aikaa myös kissallesi joulunaikaan !!


Zooplussaan tuli tehtyä jälleen tilaus ystävän kanssa. Lasku oli kevyet 158e. Tällä kertaa ei tilattu raksuja laisinkaan, sillä molemmilla on entisiä vielä jäljellä, seuraavaan tilaukseen menee kyllä 10kg raksupussi. Tilasin erilaisia märkäruokia, Litteriin roskapusseja sekä leikkirataan jatkoa toisella samanlaisella radalla, joka jo löytyy. Ensi tilaukseen ajattelin laittaa Catit Design Senses Tempo- leikkiradan.

Catit Design Senses Tempo- leikkirata.
Lähde: zooplus.fi