lauantai 18. elokuuta 2012

Litan pikkumiukujat 5vkoa2pv

Pikkuiset ovat oppineet jo märkäruuan päälle. Enää ei äidinmaito kelpaa kun pitää saada RC:n moussea.
    
Litan vauvoilla on siis ikää päälle 5 viikkoa nyt. Ja se kehitys mikä tässä pienessä ajassa on tapahtunut on aivan uskomaton. Eräs ystäväni oli eilen katsomassa pentuja ja totesi "näähän näyttää jo kissoilta, en olis uskonut että nää näin äkkiä kasvaa." Vaikka meille on tullut pentuja hyvinkin pieninä, niin en ole koskaan tajunnut kuinka isoja pennut oikeasti ovat olleet. Silloin Pipsaa hakiessa tuntui, ettei pienempää kissaa voi olla olemassa. Sitten meille tuli Nuppu, joka oli vielä pienempi kuin Pipsa. Tämän jälkeen ajatus oli että tämän TÄYTYY olla maailman pienin pentu. Pipsalla oli ikää 11-12vkoa meille tullessaan ja Nupulla ikää löytyi 8-9vkoa. Tällä hetkellä Litan pennut ovat saman kokoisia kuin Nuppu oli tuolloin 8-9vkon iässä. 

Nuppu meillä ensimmäistä päivää, v 2009
Kuvassa Tamara ja ikää löytyy 5vkoa ja 2pv

Tällä viikolla aloimme sekoittamaan mousseen keitettyä kanaa. Yhdellä pennulla meni vatta heti sekaisin ja koko kissa olikin ihan kurakakan peitossa. Ei auttanut kuin viedä vessaan pesulle. Olin aika varma, että edessä olisi tahtojen taisto, kun kissat ei tunnetusti hirveästi pidä tuosta vedestä. Yllätyksellisesti pikkuinen tuntui jopa nauttivan lämpöisestä vedestä. Tai sitten tämä meni niin shokkiin. Vaihtoehto tämäkin ! Pikkuiset saa vielä todella nopeasti kuivaksi pyyhkeellä kuivattaessa, ettei tarvitse hiustenkuivaajalla alkaa suhimaan. 

Sitä ollaan oltu syömässä kuten naamasta näkyy. Vilperillä on kokoajan ruokalista naamallaan !
Olemme tällä viikolla yrittäneet saada pentuja käymään pissa-astialla laminaatin sijasta, sillä ei ole hirveän mukava kun laminaatti lainehtii pikkuisten pissasta. Onneksi pissa ei vielä haise ! Se vasta olisikin kun pissa haisisi samalta kuin aikuisen kissan pissa. Huh huh. 

Kävin ostamassa Euroshopperin paakkuuntumatonta kissanhiekkaa kun kasvattaja sanoi, että pennut joka tapauksessa aloittaa kissanhiekan syönnin ja olisi hyvä jos hiekka ei paakkuuntuisi. Näin estettäisiin suolitukokset. Euroshopperin kissanhiekka maksoin 2,55e ja kiloja pussilla taisi olla 5. Hiekka oli hyvin suurta, ei yhtään savimaista vaan oikeastaan ihan sorakiveä. Ja kuten  kasvattaja arveli, suuhun se hiekka meni kun ensimmäisen kerran pissa-astian heille vein. 

Tässä on nyt muutaman päivän ajan nosteltu pentuja aina hiekka-astialle heidän syötyään, mutta ei ole kuin Iita älynnyt pissa-astian idean. Muut ovat pissanneet ja kakanneet lattialle. Great. 

Tassuissa maistuu aina syömisen jälkeen kissanruoka kun täytyy ne tassut aina tunkea ruokalautaselle.
Me teimme miehen kanssa suursiivouksen Litan ja pentujen makkariin. Siellä haisi ihan eläintarhalle. Osa syy varmasti Litan pissa-astian jätökset, mutta myös pikkuisten jätökset ympäri huonetta. Aloitimme ihan imuroimalla pissa-astiasta tulleet hiekat ja kuivaamalla pissat lattialta, jotka näkyi. Ja sitä oli PALJON. Jostain kohdista laminaatti oli lähtenyt jo kuprulle, mutta uskon syynä olevan myös Nelli. Ennenkuin me hankimme pissa-astian meidän ihmisten makkariin, ei Nelli uskaltanut mennä pissa-astialle ilman ihmisen seuraa ja sittenhän niitä pissoja tuli vähän milloin minnekkin. Myös tuonne makkariin missä pennut ja Lita nyt oleilee. 

Meillä on tuolla makkarissa sohva, jonka alla pennut viettävät yllättävän paljon aikaa. ( Sinne on hieno juosta piiloon kesken leikin. ) Mietimme jo aiemmin että onkohan pennut käyneet siellä pissalla, mutta emme sen paremmin alkaneet tutkia asiaa. Nyt sitten siirsimme sohvan, jotta pääsimme pesemään lattian. Näky oli...uskomaton. Pissaa oli, kakkaa oli, oli vaaaanhaa pissaa ja oksennusta. HYI HITTO. Ehkä pitäisi useimmin hoitaa tuo sohvien alta -siivous. Siinä järkytyksessä mieheni sitten totesi, että nyt lähdetään ostamaan höyrymoppi. Perusteli sitä myös tulevaisuuden kannalta, että sittenkun meillä toivottavasti joku päivä on lapsi niin on hyvä saada pestyä tuollaisella lattiat, johon ei tarvita pesuaineita, mutta se desinfioi. Niimpä kävimme hakemassa Gigantista Black and Deckerin höyrymopin. Hintaa mopilla oli 99e.

Taas on tullut ostettua kissojen vuoksi ties mitä uutta kesän aikana. Haimme uudet kaksi imuria, kuivausrumpu karvojen vähentämiseksi, uuden pissa-astian Nellin vuoksi, uusi kissojenpeti ja nyt tuo höyrymoppi. Ja talous kiittää..

"Ai minäkö sotken...en minä vaan nuo toiset ! " 
Minä olin kerennyt pesemään jo suurimman osan tuon makkarin pinta-alasta ennekuin lähdimme siirtämään sohvaa. Pesin tuolloin ihan tavallisella mopilla ja Ajax-pesuaineella. Luulin saaneeni puhdasta jälkeä, mutta kun mieheni veti samat kohdat uudelleen höyrymopilla, huomasin ettei minun lattianpesuni saanutkaan aikaan puhtautta vaan lian leviämisen. Höyrymopin liinaan jäi edelleen ihan tummanruskeaa likaa vaikka itse jo tavallisella mopilla sain "puhtaan" lattian. 

Vähän harmittaa meidän maton puolesta kun se on kokenut pentujen kanssa kovia. On pissattu ja kakattu sen päälle. Puolet ruuista aina putoaa siihen ja liiskaantuu pentujen touhutessa. Ei auta kuin käyttää matto pesulassa, ellei kodintekstiilien vaahtopesuaine auta. Se harmiksemme oli loppunut Vapaa Valinnasta kun siellä kävimme. Kyllähän sitä tiesi, että jotain tällästä tulee eteen, mutta en ihan tajunnut että tuota pissaa ja kakkaa löytyy noin paljon lattialta ja matolta.

Saimme kuitenkin lopulta oikeasti puhtaan lattian likaisen maton kaveriksi.

Toisia väsyttää välillä niin paljon ettei jaksa edes tulla syömään.
Laitoin viestiä kasvattajalle, että olisiko tällä vinkkiä siihen miten kannattaisi tämän pissa-astia jutun kanssa toimia, kun pennut vaan makoilee nykyisessä asiassa ja leikkii hiekalla. Vastaukseksi sain, että kannattaa kokeilla toista hiekkaa, että josko pennut ei tunne nykyistä sellaiseksi, mikä houkuttaisi pentuja siihen pissaamaan. Kasvattaja itse on käyttänyt pentujen kanssa aina Rainbow:n valkoista paakkuuntuvaa kissanhiekkaa. Säkki tätä maksoi päälle 6e.Vähän kummastutti tuo "paakkuuntuva" osuus, mutta uskotaan kasvattajaa, joka on tehnyt tätä pentujen kasvattamista jo 10vuotta. 

Lisäksi vaihdoin hiekan isompaan astiaan. Vuorasin paikat, joihin pennut ovat pissanneet sanomalehdellä ja laitoin astian sellaiseen paikkaan, mistä pissalammikoita löytyi.

Sain yhden pennun pissaamaan uudelle hiekalle uudessa astiassa. Sekin meni kyllä niin, että Vilperi oli pissaamassa lattialle, mutta nappasin sen käteeni ja nostin pissa-astiaan. Sinne se sitten iloisesti pissasi loppuun. Hienoa Vilperi !

Vilperi ja Vili
Ensi viikolla lisäämme taas pentujen ruokavalioon uusija juttuja. Kasvattaja puhui jauhelihasta. Tällä kertaa ei tarvitsisi sitä alkaa keitteleen, vaan se syötettäisiin raakana. Ensin täytyy vaan katsoa, että kaikki pennut syövät mousse-kana -sekoitusta. On ne niin hassuja kun eivät aina heti tajua, että se ruoka löytyy lautaselta. Haistelevat vaan ihmisen sormia. Syötimme aluksi sormilla pennuille tuota moussea. Nyt osa tajuaa jo heti juosta lautaselle kun sen vie makkariin. Osa juoksee ihmisen luo. 

Iita
Raksujakin olen koittanut syöttää pennuille, mutta vielä se on hieman hankalaa. Ei meinaa raksut mennä rikki laisinkaa ja sitten raksu pudotetaan maahan. Kyllä nekin sinne suuhun uppoaa, mutta ei niin innokkaasti kuin märkäruoka. Jopa huonommin kuin kissanhiekka ! 

Vili

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti