sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pipsa ja virkattu kori

Paras ystäväni on kova tekemään käsillään kaikkea, ompelemaan, maalaamaan, neulomaan, virkkaamaan jne. Välillä saan inspiraation hänen tekemisistään ja kokeilen itsekkin...hieman huonommalla lopputuloksella kylläkin. 

Nyt uusimapana villityksenä on ollut ontelokude ja sen virkkaaminen. Halusin tehdä maton tuosta kuteesta, mutta päätin kokeilla ensin jonkin pienemmän projektin tekoa ja päädyin koriin.

Karvatassu 


 Sain sitten eilen valmiiksi virkatun korin ja tänään jätin sen hetkeksi olohuoneen pöydälle. Ei mennyt kuin 10 sekuntia niin ensin Nuppu kävi tesmimässä koria. Se ei kuitenkaan kelvannut Nupulle. Heti Nupun perään sinne meni Pipsa ja siitäkös Pipsa löysikin itselleen hyvän pedin. 


Korille on kyllä ihan oma virkansa, mutta tämän päivän se sai olla Pipsan käytössä. Mietin tuossa, että sitä melkein voisi virkata tuollaisen korin, johon ompelisi alustan, että jos joku kissoista pissaa siihen, niin voi päästä helpommalla. Vaikka tuota ontelokudettakin voi pestä.

Hyvin mahtui meidän pötkö koriin makoileen

1 kommentti: