" Litako lähtee sinne synnärille pian? " - s
" Joo, tai siis me vietiin se jo keskiviikkona " - j
Nyt tuli siis Litalle aika lähteä synnärille aka kasvattajan luo. Täällä alkoikin olemaan villiä, kun Lita aloitti reviirin suojelemisen. Eniten täällä sai kyytiä jälleen Nelli, joka tuntuu olevan kaikkien kissojen tähtäimessä taas. Kasvattaja sanoi, että tässä vaiheessa raskautta on täysin normaalia, että Lita käyttäytyi noin.
Tunnustelin Litan masua sunnuntaina ja oli erittäin jännä tuntea, kun pikkuset touhusivat masussa. Ei taida ihan yhtä tai kahta pentua vaan olla, sillä bileet tuntuivat olevan aikamoiset. Ja oli Litan masulla kokoakin jo PALJON. Herra-Kolli on osannut hommansa hienosti, kun heti onnistui astutus. Litalla oli pientä ongelmaa kiimojen kanssa ja hieman pelkäsin, josko Lita voi saada laisinkaan pentuja.Onneksi nyt näyttää kumminkin hyvältä.
Ensi viikolla TO-SU pitäisi olla laskettuaika. Ja jos kaikki menee pentujen kanssa hyvin, voi olla että saamme kolmen viikon sisällä pennut tänne meille. Voi niistä pikkusista tulee varmasti kauniita, kun ne kasvavat. Oli astuttaja sen verran komea ja kookas, että kun sen lisää niin nättiin kissaan kuin Lita, ei tuloksena voi olla kuin kasoittain söpöyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti