Lita pentuineen rottinkipesässä. Hieman ahdasta on, mutta kyllä mahtuu. |
Tänään saimme meidän Vauvan kotiin kera viiden vauvasen. Ja voi että kuinka ihania nuo pikkuiset ovat ! Ei kuviin saa sitä tunnelmaa mikä tuolla yhdessä makkarissa on. Lita purisee ja hoitaa pieniä kun toiset vaan miukuvat ja kovasti yrittävät päästä eteenpäin.
Kasvattaja toi mukanaan sellaisen ison pesän, minkä antaa yleensä sijoituskissoillensa näiden saatua pennut. Tätä ennen pesä oli vanhemmillani Usvalla ja tämän pennuilla. Kuitenkaan tämä pesä ei ainakaan vielä kelvannut Litalle. Nostin pennut pois tuosta rottinkipesästä siihen suurempaan pesään, niin ei mennyt kauaa kun Lita tuli kantamaan pennut takaisin rottinkipesään. Tuo tornike on ollut meillä suuressa huudossa. Yleensä Lita on nukkunut yläosassa ja Jekku tuolla alapuolella, mutta nyt ei ole Jekulle siellä enää tilaa. Paikan on vallannut pikkumiukujat.
Aivan ihania pieniä palleroita. Kuinka suloisia eläinvauvat onkaan. |
Huomenna ottelen parempia kuvia ja kerron vähän mitä meidän pentu-hoitoon kuuluu. Kävin tänään myös Mustissa ja Mirrissä hakemassa raksuja kissuille ja kyllä kannattikin käydä ! Mutta siitä lisää myöhemmin.
Pentueen ainut ei mitted -pentu. Punainen poika. |
Videokuvan laatu ei ole mikään järin hyvä, mutta tähän hätään en parempaa saanut. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti