perjantai 13. heinäkuuta 2012

Tänään leikkinä: naarmuta laminaattia !



Tänään on ollut hieman laiska päivä, niin ihmisten (tai toinen ihminen oli reippaana töissä) kuin kissojenkin puolesta. Välillä tuntuu, että kissat osaavat aistia ihmisten tuntemukset ja toimivat itse sen mukaan. On meinaan useaan kertaan käynyt niin, että kun ihmiset ovat kärsineet pahemman luokan päänsärkyä, itse aiheuttamasta syystä, niin kissat ovat myös makoilleet ja nukkuneet hyvin paljon. Näinä päivinä ei juurikaan juoksemista, kukkoilua tai muuta leikkimistä näy. Sama näkyy silloin kun ihminen on kipeänä. Meno on hyvin rauhallista, mistä olen hyvin tyytyväinen, sillä tämän päänsäryn kanssa en jaksaisi kuunnella kuinka kissat sutivat laminaatilla tai juoksevat ovia sekä kaappeja päin.

Mutta jaksoin hieman leikkiä karvatassujen kanssa ! Istuin alas olkkarin maton päälle ja nappasin käteen yhden tämän hetken suosituimmista leluista eli sulkakepin. Halpa ja hyvä lelu. Taisin tilata lelun Zooplussasta. Ja muistaakseni hinta oli jotain parin euron luokkaa. Laadultaan lelu ei ole mikään hirmu hyvä, sillä viime viikonlopun leikittelyssä Niba sai kynittyä sulkia melkoisen kasan. En kyllä usko, että Niban käsittelyssä juuri mikään lelu kestäne pitkään uudenveroisena. 
On siinä vielä muutama sulka kiinni !

Leikin idea oli hyvin yksinkertainen ja kissoille hyvin mielyttävä, koska pääsivät hieman vaanimaan ja etsimään "saalista". Laitoin sulkakepin olkkarin maton alle ja liikuttelin sitä pitkin ja poikin. Aluksi leikkiin innostui Nelli (en ole yhtään yllättynyt tästä), mutta Jekun saapuessa paikalle, antoi Nelli hiljalleen periksi ja lähti omille teilleen. Tähän saattoi vaikuttaa Herra-Niban saapuminen tilanteeseen. En kyllä ymmärrä mikä näiden kahden välillä on tullut. Harmitus ! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti