Nyt pennut ovat poissa ja elämä meidän katon alla hiljentynyt. On niin outoa kun ei ole pieniä miukujia ympärillä. Niin kovasti kun yritinkin olla itkemättä, en siihen kyennyt. Kun kasvattajan kanssa saimme tavarat tämän autoon ja palasin takaisin rappuun tunsin kuinka kyyneleet alkoi kertymään silmiin. Hississä helvetti pääsi irti. Itkin ja itkin. Itkin kunnes olin niin väsynyt etten enää jaksanut itkeä. Olen aina ollut tälläinen itkijä. Hurjaa kuinka paljon sitä kerkiää kiintymään näinkin lyhyessä ajassa.
Ikävä tulee olemaan kova seuraavat päivät. Tiedän sen.
Viliä tulee kaikista kovin ikävä. Se oli mun ehdoton lemppari!
Toivottavasti pennut saavat rakastavan kodin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti