Helmikuun ensimmäinen sunnuntai

Pakkasen täyteläistä helmikuun alkua kaikille ! 

Rapsuttaisitko minua edes vähäsen?

Tiedättekö sen fiiliksen, kun sunnuntaina avaatte ensimmäistä kertaa silmänne aamusta ja vieressänne nukkuu ihana, lämpöinen kissa, joka kehrää ja purisee minkä kerkiää? Heräsin siihen tänä aamuna. Ehkä siksi nouseminen sängystä venyi niin pitkäksi. Tai sitten syy oli puhtaasti laiskuuteni. Who knows.. Oli kuitenkin ihana herätä Pipsa-kissan kehräykseen.

Yritin ottaa kännykälläni kuvaa kippurassa nukkuvasta Pipsasta, mutta uusi puhelimeni ei oikein ole paras Pipsan kuvaamiseen. Kuvissa Pipsa näyttää vaan mustalta kasalta, ilman silmiä, nenää tai mitään. Ei siis hirveän laadukkaita kuvia. Näky vaan oli niin uskomattoman rentouttava. 

Kun avasin ensimmäisen kerran suuni, heräsi muidenkin kissojen mielenkiinto. Hiljalleen näköpiirissä alkoi liikkua karvakorvia enemmänkin ja vuorotellen jokainen venytteli aamuvenytykset;

1. Etutassut pitkälle eteen

2. Rinta kohti maata

3. Takapuoli kohti kattoa

4. Kynsillä vähän maan hieromista

Kuulostaako tutulta?

En tiedä mikä tässä sunnuntaissa yleensä on, kun meidän kissat ainakin ottavat todella lunkisti. Monet kerrat olemme tuumailleet miehen kanssa, että syyn täytyy löytyä empatiasta. Kun äippää ja iskää laiskotuttaa, niin myös karvakorvia laiskotuttaa. Tälläkin hetkellä Nelli nukkuu vieressäni olohuoneen sohvalla, Lita nukkuu kissanpedissä ja muiden uskoisin nukkuvan makuuhuoneessa. Kukaan ei ole tainnut edes leikkiä koko päivänä. Vain syönyt, käynyt astialla ja nukkunut.

Voi kuinka helppoa on olla kissa!