"Mou! MOU! MOUU!"

Meidän Litalla taisi...tai ei edes että taisi alkaa, vaan ALKOI eilen kiima. Viime yö meni sitten erimoisten mouruamisten kanssa. Onneksi tänään oli vielä sairaslomapäivä, niin ei tarvinnut mennä silmät ristissä töihin. Tämä onkin nyt ensimmäinen kiima sitten pentujen. Kyllä tämä kevät vaan tekee ihmeitä kissalle! Täytyy pitää peukut pystyssä ettei Lita ala juoksemaan kahden viikon välein niinkuin vanhempieni kissa. Huh mikä kestäminen siinä olisi.

Hyvin mietteliäs Lita

Huomasimme jo eilen yhdet pissat vierasmakkarimme patjalla. Huoh! Eikä epäilystäkään, että kuka on ollut asialla. Seuraavaksi tänään löytyi pissat nojatuolilta olkkarista, jossa onneksi oli päällä jos jonkinmoista tavaraa, joten putsaus onnistui tavarat pesukoneeseen heittämällä. Tämä on isoin seikka mitä vihaan kissoissa, kun niillä on kiima päällä. Merkkauspissat - saa veren kiehumaan.

Lita on ollut päivällä ja nyt illalla hyvin rauhallinen, mikä tarkoittaa minulle tuskaista yötä. Välillä todella toivon, että asuisimme isommassa asunnossa. Mieluiten kahdessa eri kerroksessa saisi olla neliöt, jotta tämmöisinä aikoina kissat saisi joko ylä- tai alakertaan karanteeniin.

Olemme nyt tehneet päätöksen mieheni kanssa, ettemme halua tehdä Litalla enempää pentuja, koska Niban ja Litan välit eivät vieläkään ole parantuneet. Mitä tämän pienenkin edistyksen kävisi jos tänne nyt tulisi kesäksi uusi pentue! Nibasta tulisi varmasti hermoraunio. Ja olihan viiden pennun kasvattamisessa näin amatöörille aikamoinen homma (puhun nyt itsestäni) enkä tiedä jaksaisinko sitä kaikkea uudelleen tässä neliömäärässä. En ainakaan näillä lattioilla, se on varma. Jos kotimme olisi esim. rivi,- pari- tai omakotitalossa, niin voisinkin harkita yhtä pentuetta vielä. Silloin saisimme luultavasti pidettyä Litan pentuineen täysin eri suunnalla kuin Niban (olettaen, että jokin näistä asumismuodoista pitäisi sisällään huomattavasti enemmän neliöitä kuin nykyinen asuntomme) eikä meidän tarvitsisi pelätä, että milloin Lita yrittää taas tappaa Nibaa...

Kaiken pissapesun ja mouruamisen keskellä laitoin kasvattajalle viestiä, että saisimmeko luvan leikata Litan. Meillä täällä ei kuitenkaan voi Litaa astuttaa eikä Lita voi täällä synnyttää saatika kasvattaa pentujaan. Ja tiedän, että kasvattajallamme on kädet täynnä jo omienkin kissojen kanssa. Toivottavasti saisimme luvan käyttää Litan ell., niin saatais tämäkin päänvaiva pois päiväjärjestyksestä.

Harmi kun näistäkään kuvista ei täysin selviä kuinka paljon Litan turkki on pöhöytynyt.

Lita näyttää niin paljon paremmalta ja kauniimmalta nyt kuin viime syksynä pentujen jälkeen.

Pahoittelen nyt vielä blogin hiljaisuutta, mutta vietin tuossa viikon verran sängyn pohjalla noroviruksen kourissa. Onneksi tauti ei voi tarttua eläimiin.