perjantai 1. helmikuuta 2013

Kissat ja talvi




Meidän Nuppu on niin peri maatiaiskissan näköinen kuin olla ja voi. Ja juuri suomalaisen maatiaiskissan näköinen. Monesti ulkona jolkottelee juuri Nupun näköisiä kissoja, jolloin aina mieleeni tupsahtaa meidän oma Nuppilainen ja sillä hetkellä kiitän suurempaa voimaa, joka on tuonut Nupun meidän perheeseen. Tiedän, että Nuppu pärjäisi luonnossa todella hyvin, koska tämä on todella vikkelä ja ketterä. Silti tuntuisi kamalalta ajatella, että meidän Nuppumme olisi tuolla ulkona monen pakkasasteen uhrina. 

Nupun erittäin tavallinen nukkuma-asento
Usein syksyn ja talven aikaan puhumme mieheni kanssa siitä, kuinka joku uskaltaa päästää kissansa ulos. Ensinnä ajattelemme, että kuinka kylmä kissoilla täytyy olla pakkasella pihalla ollessaan. Toisekseen mietityttää ravinnonsaanti. Kuitenkin molemmat tiedämme, että kissat ovat viettäneet päiviään pihalla tuhansia vuosia, joten miksi ne eivät nyt kestäisi pakkasta tai löytäisi syötävä. Se vain tuntuu niin oudolta ajatukselta, kun miettii kuinka lämmön hakuisia meidän karvakorvat ovat. Lita, joka nukkuu saunassa, palelisi varmaan kun lämpötila olisi +-0. Tai Pipsa, joka makaa keväisin ja kesäisin aina siinä kohti mihin paistaa aurinko. Tai kuinka meidän Pipsamme saisi mitään metsästettyä kun tämä on niin laiska kissa. Nälkä ajaisi Pipsan hyvin äkkiä kotiin. 

Enkä kyllä usko, että meidän kissat oikeasti edes palelisi, jos heidät nyt päästäisi pihalle. Tämä "Nehän paleltuisi hengiltä" -ajatus on vain omassa päässä, kun itse tulee aina pakkasella paleltua niin kovasti. ( Kissoja ja ihmisiähän on hyvä verrata keskenään ) Kissat kuitenkin reagoivat lämpötilan muutokseen turkillaan. Talvisaikaan turkki on huomattavasti paksumpi kuin kesällä. Kohta onkin sen aika, jolloin kissat aloittavat talviturkin harventamisen kesää varten. Voi sitä karvan määrää...



PST !

Niiden, jotka päästävät kissaansa talvella pihalle tulee muistaa huolehtia kissan veden saannista. Kissalla tulee olla sulaa vettä, jottei tämä lähde etsimään nestettä esim. pesuaineiden, saasteiden tai tiesuolan pilaamasta vedestä. Ja jos kissalle annetaan pihalle ravintoa, tulee tarkistaa ettei ruoka ole päässyt jäätymään. 

Jos kissalla on mahdollisuus päästä autotalliin/-katokseen, tulee olla varovainen, kun autolla lähdetään liikkeelle. Lämmin moottori houkuttelee kissoja nukkumaan auton sisälle moottorin päälle. 



2 kommenttia:

  1. Hei, tämäpäs on upea blogi. Täällä pitää vierailla enemmänkin ja noudahan haaste blogistani "kattienkanssa.blogspot.fi" : )

    VastaaPoista
  2. Hei Mayo ! Kiitos kovasti kehusta, todella mukava kuulla että blogi mielyttää. Käyn haasteen kimppuun joku päivä. :-) Kiitos.

    VastaaPoista