sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Namskis ! #3

Pipsa katsoo uskollisena ja toivoo saavansa ruokaa. Jekku heti merkkaa Latzin kuuluvan tälle.
Jekku syökin mielellään Latzia, mutta toisaalta, mitä ruokaa se ei söisi. :-)

Kävin jälleen kerran lukemassa nettikeskusteluita koskien kissojen ruokintaa, ja jälleen kerran sain hyvät naurut. Ei me ihmiset vaan olla koskaan kaikki samaa mieltä asioista. Keskusteluissa on usein vastakkain raakaruokinta ja "tavallinen" ruokinta. Mielipiteitä löytyy jos jonkinmoisia. Toiset ovat sitä mieltä, että kissalle kuuluu vain raakaliha, osa on sitä mieltä, että kerta viikkoon raakaalihaa ja muutoin eläinkaupan sapuskoja ja jotkut taas ovat sitä mieltä, että ihan tavallisen marketin kissaruu'illa kissa elää 20-vuotiaaksi.

Uutta raksupussia pitää heti tutkailla...

Se pitää myös merkata, jotta muut tietävät kenelle nämä
raksut kuuluvat. Lita vaan ei tiedä, ettei ne ole tälle. 


Faktahan on, että kissa on petoeläin (Carnivora) ja lihansyöjä. Kissa tarvitsee lihasta saatavaa tauriinia, joka on välttämätön ravintoaine. Tästä syystä kissalle tulee antaa laadukasta lihaa, ei pelkkiä kasviksia tai kalaa. Lisäksi nesteytys on hyvin tärkeää kissalle. Luonnossa kissa saa kaiken tarvitsemansa nesteen pienriistasta. Hiiressä vettä on n. 60-70%. Jos kissan ruokavalio koostuu pelkästään raksuista, tulee kissan nesteytyksestä huolehtia, koska kissa ei välttämättä juo tarpeeksi. Tämä puolestaan johtaa terveysongelmiin kuten virtsakiteisiin tai - kiviin, taikka ummetukseen. Korkealaatuisia proteiinin lähteitä kissalle ovat liha, kala, maksa, sydän ja kananmunat(!). Huonolaatuisia proteiinin lähteitä ovat kasvi- ja viljaproteiinit sekä teurasjätteet. Teurasjätteet mainitaan tuoteselosteessa "lihan sivutuotteet". 

Meidän pikku-petoeläin 

Mutta onko kissan ruokavalion pakko koostua pelkästä raa'asta lihasta, vaikka onkin lihansyöjä? Itse en ole mikään kissanruoka-ekspertti enkä todellakaan tiedä kaikkea kissojen ruokkimisesta, ja moni saattaa kauhistua jo meidän tapaamme ruokkia kissoja. Olen silti sitä mieltä, että lihaa kissan kuuluu syödä eikä hiilareita. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin minusta ei ole raakaruokintaan kuuden kissan kanssa. Jos minulla olisi vain yksi kissa, niin saattaisin kokeilla raakaruokintaa hieman paremmin. Annan kissoilleni kerran päivässä raakaa lihaa, kalaa tai kanaa, mutta pääasiassa ruokailu koostuu raksuista ja märkäruu'ista. 
Nelli ja Nellin jauheliha. Täytyy katsoa ettei vaan kukaan toinen kissa ole
tulossa samoille jauheliha-apajille. 


Lautanen oli tyhjä hyvin äkkiä. Nelli tietää, että kun ihminen menee hellan
äärelle touhuamaan, tulee lautaselle pian jauhelihaa tai kanaa. 


Valitettavasti osa kissoistamme saa aina välillä marketin raksuja. Varsinkin nyt kun rahat ovat hieman tiukemmalla. Tänäänkin ostimme kaupasta Bilanx-raksuja pojille ja Pipsalle. Litalla, Nellillä ja Nupulla on kaikilla omat raksunsa. Litalla on RC Hair&Skin, Nupulla RC Exigent 35/30 ja Nellillä Pro Planin Delicate Sensitive. Monet ovat kovasti RC:n raksuja vastaan, mutta meillä kissat niistä tykkäävät. Nelli on niin kovin nirso raksujensa suhteen, että tälle ostan sitä mikä kelpaa, ja nyt se on ollut tuo Pro Plan. 

Kaikkialla keskusteluissa käsketään seuraamaan tuotteiden tuoteselostetta. Eräs kirjoittaja kissamaailma-foorumilla kirjoitti näin:

"Kissan valmisruokaa valittaessa on tärkeää lukea tuoteseloste, sillä ruuan raakaproteiinin määrä ei kerro yhtään mitään sen laadusta... Kannattaa valita vain ruokia, joiden tuoteseloste on seikkaperäinen ja josta käy selvästi ilmi käytetyn proteiinin lähde: esimerkiksi kananliha tai lampaanliha – EI „liha ja lihansivutuotteita“, EI „eläinproteiinia“ tai „lammasproteiinia“ (lähteenä on voitu käyttää lihan sijasta ruhon huonolaatuisia osia: nahkassakin ja sidekudoksissa on paljon proteiinia, mutta kissan elimistö ei pysty käyttämään sen kaltaista huonosti sulavaa proteiinia hyväkseen) , EI „kasvisproteiinia“, EI „gluteenia“."

Niimpä päätin kurkata mitä sanoo meidän tyttöjen raksupussit. 

Pro Plan raksujen ravintosisältö kertoo seuraavaa: 
Raakaproteiini 40,0 %, raakarasva 18,0 %, hehkutusjäännös 7,0 %, raakakuitu 1,0 %, kalsium 1,1 %, fosfori 1,0 %, magnesium 0,1 %, linolihappo 2,0 %  
En tiedä nyt tarkalleen, että mitä noiden lukujen pitäisi olla, jotta voitaisiin puhua hyvästä kuivamuonasta, mutta mielestäni 1% raakakuitua kuulostaa aika siedettävältä. Vaikka rasvaa onkin, niin kissa pystyy käyttämään rasvaa ihmistä paremmin hyödyksi, jonka vuoksi rasva ei ole niin pahasta. 
 Kalkkunaa (18 %), riisiä (18 %), maissigluteenijauhoa, kuivattua kalkkunaproteiinia,riisigluteenijauhoa, maissia, eläinrasvaa (säilötty tokoferoliseoksella), kuivattua kananmunaa, maksauutetta, juurikaskuitua, kalaöljyä, hiivaa, kaliumkloridia, kalsiumkarbonaattia, kivennäis- ja hivenaineita, koliinikloridia, L-arginiinia, L-lysiiniä, natriumkloridia, DL-metioniinia.
Kalkkunalla on hyvä aloittaa listaus, mutta toisena on heti riisi.  

RC:n Exigent kertoo seuraavaa:
Raakavalkuainen: 33% - Raakarasva: 16% - Hehkutusjäännös: 6,6% - Raakakuitu: 3,5%. 
Raakakuidun määrä on korkeampi kuin Pro Planissa, ja vähemmälle jää raakavalkuainen sekä -rasva. 
maissi, kuivattu siipikarjanliha, riisi, kasvivalkuaisuute*, eläinrasvat, maissigluteeni, hydrolysoidut eläinvalkuaiset, kasvikuidut, kivennäisaineet, juurikaskuitu, hiivat, soijaöljy, frukto-oligosakkaridit, paprikauute, purasruohoöljy. 
Aijai..lista alkaa maissilla. Aina kannattaisi valita ruoka, jossa on mainittuna LIHA ensimmäisenä ja viljat, sokerit ym. mahdollisimman viimeiseksi tai parhaassa tapauksessa näitä ei mainita laisinkaan niiden puuttuessa tuotteesta. Tämä Exigent ei siis välttämättä ole paras mahdollinen valinta kissalle, mutta ainakin toistaiseksi se saa kelvata. 

RC:n Hair and Skin: 
Raakavalkuainen: 33 % - Raakarasva: 22 % - Hehkutusjäännös: 6 % - Raakakuitu: 5,3 %. 
Sama prosenttimäärä kuin Exigentissä tuon valkuaisen kohdalla, mutta raakarasvan määrä hieman korkeampi. Kuitua puolestaa enemmän kuin Exigentissä. 
kuivattu siipikarjanliha, riisi, eläinrasva, maissi, kasvivalkuaisuute*, kasviskuidut, maissigluteeni, hiiva, hydrolysoitu eläinvalkuainen, kasvisöljyjä (soija, purasruohoöljy), juurikaskuitu, kalaöljy, kivennäisaineet, kananmunajauho, natriumfosfaatti, DL-metioniini, tauriini, L-kystiini, isosamettikukkauute (luteiinin lähde).
Kuivattu siipikarjanliha on hyvä alku, mutta heti toisena on riisi. Riisin sanotaan olevan kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kissalle kuin vehnä, jota usein löytyy markettiraksuista. Löytyy maissia, kasviskuituja, gluteenia, hiivaa.. huijui. Ehkä ei olisi kannattanut lukea näitä. 

En näköjään ole valinnut parhaita mahdollisia tuotteita kissoilleni, mutta uskon niiden olevan parempia kuin tavalliset markettiraksut. Ja onko sellaisia raksuja, joissa ei olisi yhtään viljaa tai sokeria? Jos on, niin uskon niiden maksavan aika kiitettävästi. :-) 

Märkä ruuasta en jaksa edes lähteä lukemaan nyt, sillä kello käy ja silmäluomet alkavat painaa. Vielä pitäisi jaksaa kisut ruokkia. Iltaruuaksi tarjoan Latzin naudanliha-tölkkiruokaa. Yksi paras tilaamani tuote Zooplussasta on muoviset kannet tölkeille! Kannet pitävät ruuan kosteana avaamisen jälkeen jääkaapissa. Suosittelen ostamista, jos kissasi syö tölkkiruokia. Kätevä pestä astianpesukoneessa ja kyllähän ne äkkiä käsinkin tiskaa. 




Psst! Tiesitkö, että kissat saattavat myös olla ruoka-aineille allergisia. Tai ne voivat kärsiä laktoosi-intoleranssista, jos ravinto on ollut maitoravintoa. 

2 kommenttia:

  1. se on kyl jännä miten teidän kissat osaa kaikki syödä omista kupeista. meillä ei oo kellään omaa :D laitan vaan kahteen kuppiin ja syövät mistä lystäävät.

    paitsi mörkö ei suostu syömään enää mitään muuta märkäruokaa kun whiskassin lohta kastikkeessa ja se syö sen aina vessassa, koska ei muuten uskalla syödä ja pitää puolia muille jos ne on samassa huoneessa :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on tuo Nelli sellainen, ettei se uskalla mennä syömään märkäruokaa ennenkö muut on jo lähteneet kupilta, jolloin kupista on kaikki kastike/hyytelö nuoltu ja pahimmassa tapauksessa kaikki lihatkin jo syöty. Siksi Nellille pyritään antamaan omaan kuppiin märkäruokakin, vaikka kaikki muut syö samasta. :-)

    VastaaPoista