tiistai 27. syyskuuta 2011

Zooplussan kimppatilaus

Tilattiin ystävän kanssa yhdessä Zooplussasta vaikka mitä. Itse lähdin tilaamaan lähinnä raksujen vuoksi, mutta tulihan sitä mukaan muutakin. Ystäväni tilasi saman vesilähteen kuin mikä meillä pulputtaa. Edelleen olen sitä mieltä, että ostos oli erittäin kannattava! Toivottavasti vesilähteellä on yhtä paljon käyttäjiä myös ystäväni taloudessa, mistä löytyy neljä karvatassua.



video


Täällä on ollut nyt muutaman päivän ajan kummallinen hännän jahtaus-buumi. Nelli on useampaan otteeseen jahdannut häntäänsä sohvalla, kuin ei olisi ennen häntäänsä nähnyt! Tänään oli Litan vuoro jahtailla viuhkaansa. Pedillä mentiin niin lujaa ympyrää, että meinas tulla ihan sivustakatsojalle paha olo. Hassuja nuo kisut. En tiedä onko niillä niin tylsää, että siitä syystä he jahtaavat häntäänsä vai unohtaako he häntänsä hetkeksi ja sitten taas muistavat sen?

"Mikä toi juttu on, joka seuraa mua kokoajan?"

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kissanminttua

Tänään oli kissoilla hemmottelu-aamu. Otin jo iltapäivää/iltaa varten pakkasesta kanapussukan sulamaan. Kissukat saivat aamulla herkkuraksuja, Masteryn salmon-raksuja (joihin Nelli ei kyllä koskenut, mikä ei sinänsä yllätä) ja aamiaisen jälkeen he saivat leluihinsa hieman kissanminttua. Meillä on alusta saakka käytetty kissanminttua kissojen hemmotteluun. Usein laitamme kissanleluihin kissanminttua kun saamme vieraita, tämän avulla saamme hieman hauskuutta aikaiseksi, mutta myös rauhoitettua kissoja kissanmintun alkuhuuman jälkeen.


Jekku nauttii kissanmintusta
"Kyllähän tää kukkalelu on ihan kiva nyt kun tää tuoksuu näin hyvältä...

...eikä nyt haittaa vaikka se onkin ihan kietoutunut mun ympärille...

...voi kissanminttulelurakas älä jätä mua!"

Lueskelin pitkin keskustelupalstoja millaisia kokemuksia muilla kissoilla on kissanmintusta, ja kyllä suurin osa kirjoitti sen vaikuttavan huumaavaan tapaan, vain muutaman kirjoitti sen nostavan aggressiivisuutta kissoissa.

Luin myös Hillsin-sivuilta seuraavaa:
Kissanminttu tai toisella nimellä tunnettu kissanruoho on tehty kasvista nimeltä Nepeta cataria, jota on noin 250lajia. Kuten me kissa-ihmiset tiedämme, kissanminttua löytyy mm. leluista, mutta sitä voi myös ostaa herkkunappeina ja suihkeena. Lisäksi jotkut kasvattavat kissanminttua omassa puutarhassaan. Kissan reagoiminen (euforinen, aggressiivinen, ei välitä) kissanminttuu ei siis ole jokaisella kissalla sama, vaan tähän reaktioon vaikuttaa perimä. Myös kissaniän ollaan huomattu vaikuttavan reagoimiseen. Yleensä 12viikkoinen pentu ei reagoi kissanminttuun laisinkaan. Usein reagoimiseen (euforinen) liittyy mm. kieriskelyä ympäriinsä, kehräämistä, nuolemista, loikkimista ja toiset kissat jopa kuolaavat. Tällainen käytös kestää yleensä n. 1min ajan. Jos kissalle tarjotaan usein kissanminttua esim. suihkeena leluihin, saattaa kissan reagoiminen kissanminttuun lakata, eli EI tarvitse pelätä, että kissastasi tulee kissanminttu-riippuvainen. Suositeltu hemmottelumäärä on 2x viikossa.

Mistään en löytänyt tietoa siitä, miksi kissa reagoi aggressiivisesti kissanminttua saadessaa. Yhden pätkän löysin tuolta samaiselta sivulta hieman eri linkkien takaa "Ole kuitenkin varovainen, sillä jotkut kissat reagoivat kissanminttuun aggressiivisesti, toiset eivät lainkaan. " Silti missään ei selitetty mistä tämä johtuu. Kaippa se on myös tuon perimän määrä tapana reagoida. Tai sitten siihen liittyy monissa keskusteluissa pohdittu tilanne, ettei kissa halua kissakaverinsa tai ihmisen ottavan kissanmintulla höystettyä lelua pois. Kissa vain puolustaa lelua, sillä se on tärkeä euforisen-tunteet antaja.


Jekku ja Niba taistelee kissanmintulla höystetystä pupusta

Ja kuten melkein aina voiton vei Niba

Lelua piti purra ja raapia

Halia ja nuolla

Ja tietenkin potkia takatassuilla !

"Eikai se yks tuu koittaa ottaa tätä multa?"

Kissanminttu on siis hyvin vaaraton pieni hemmottelulisä, jota itse suosittelen. Kissan kanssa voi hyvin leikkiä ihan tavallisillakin leluilla, mutta kissanminttu vauhdittaa ainakin meillä leikkejä. Toiset meidän kissoista, kuten Pipsa ja Nuppu, eivät välitä kissanmintusta laisinkaan, kun taas Jekku ja Niba sekoavat tassuihinsa haistaessaan kissanmintun leluissa tai raapimispuussa. Yleensä nämä pojut ottavat hieman yhteen kun kissanminttua on tarjolla, mutta ei pahemmin. Jompi kumpi aina lähtee karkuun ja jättää ihanan kissanminttu-lelun voittajalle. (Yleensä Niba)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hyvää huomenta Herra oksennus

Heräsin keskiviikko-torstai välisenä yönä siihen kun joku kissa oksensi. Olin ollut illalla opiskelukavereiden kanssa hieman viettämässä aikaa ja olo ei ollut sen mukainen, että olisi tehnyt mieli nousta sängystä. Päätin että putsaan oksennuksen aamulla kun olo on hieman parempi. Nukahdin. Ja taas alkoi oksentaminen.

J: "Mee putsaan noi oksennukset!"
T: "Mitkä oksennukset?"
J: "No joku on oksentanut jo kaksi kertaa. Ole hyvä ja mene putsaamaan."
T: "HMPH! Kuka ne käski sinne laittaa?"

Ei ollut miehestä hirveästi apua kun tämä oli niin unessa ettei ymmärtänyt yhtään mitä puhuttiin. Niimpä sitten nousin maailman pyöriessä vielä hieman ympärilläni. Ja taas alkoi kakominen. Kolmas kerta jo. Ja tietenkin matolle. Menin nopeasti nähdäkseni kuka siellä noin urakalla oksentaa, Jekku-parka piti kynsin kiinni matosta.

Kuva ei liity tilanteeseen. On vain niin hassu kuva Jekusta. Tämä asento on Jekun  hyvin yleinen lepo-asento

Olen moneen kertaan ihmetellyt miksi kissa oksentaa aina matolle, kunnes miehen työkaveri kertoi kuulleensa joltain ell. että kissa oksentaa matolle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Mikä mietittyäni kuulostaa ihan järkeenkäypältä. Kun kissa alkaa kakomaan oksennusta, ei se pysty kontrolloimaan itseään (kakomis-refleksi), minkä vuoksi tukeva alusta tassuille suo edes hieman turvallisuutta. Eli kissa ei ajattele "hähää! Koska minulla on paha olo, niin oksennan ihmisen matolle kiusaksi." Se vain hakee turvaa pahaan oloonsa. Ensi kerralla, älä suutu kissallesi vaan koita ymmärtää tätä. Kyllähän itsekkin usein tarraat kiinni esim. vessanpöntön reunukseen kiinni kun alat oksentamaan edellis-illan pizzaa ja nesteitä ulos. ;-)

Noh siinä meni hetki kun nämä raksu-oksennukset putsasin. Mattoon jäi jälleen kerran ihanat vaaleanruskeat läikät. Onneksi allaskaapista löytyy vaahto-pesuainetta matoille ja huonekaluille. Hieman siinä kiittelin miestä ääneen, että joudun itse aina nämä oksennukset putsaamaan kun tämä ei  koskaan ole kuulevinaan kissojen kakomista. (Olin ehkä hieman dramaattinen) Tähän loppui öiset oksentamiset. Aamulla kun nousin ylös sängystä, joskus 10-11 aikaan, annoin normaaliin tapaan heti kissoille ruuan. Laitoin ensin raksut kippoihin ja lopuksi märkäruuan. Jekku tuli ihan normaalisti syömään raksujaan, mutta ei mennyt kauaa kun alkoi taas kakominen. Nyt iski jo pieni paniikki.Täytyykö sitä lähteä lääkäriin. Jekku oli monta tuntia makuuhuoneessa sängyn alla piilossa oksentamisen jälkeen, eikä tullut sieltä pois vaikka kuinka huutelin ja heiluttelin herkku-pussia. Siinä sitten käytiin katsomassa Jekkua vähän väliä. Illemmalla Jekku tuli keittiöön kun tarjosin muille kissoille päiväruokaa. Ei tälle ruoka maistunut yhtään, mutta vettä meni erittäin paljon. Huh. Ei tarvitse ainakaan vielä lähteä tiputukseen kuivumis-vaaran vuoksi. Illalla kun annoin viimeisen aterian oli myös Jekku syömässä. Nyt kun jälkeenpäin mietin, annoin eri purkista raksuja kuin aamulla ja edellis yönä. Jekku ei oksentanut. Yö meni myös ilman oksentamista.

Seuraavana aamuna annoin taas raksuja meidän aristokatit-peltipurkista, josta annoin keskiviikko-iltana/yönä sekä torstai-aamuna. Ja niinhän siinä kävi, että Jekku oksensi jälleen. Tällöin aloin miettimään että oksentaminen johtuu märkäruuasta, jota on tarjoilin. (Lidlistä ostettua Opticaa) Noh ajattelin etten anna koko päivänä kyseistä märkäruokaa vaan tarjoan pelkkiä raksuja,saadaan selville onko kyseessä tuo märkäruoka joka kiusaa. Jekku oksensi onnekseni vain kaksi kertaa. Tietenkin molemmat kerran olohuoneen vaalealle matolle. Enempi oli huoli kissasta kuin matosta. Jekku ei kuitenkaan mennyt sängyn alle piiloon kuten edellispäivänä. Jekku oli ihan oma itsensä. Haki ehkä huomioo enemmän kuin aiemmin, tai sitten kuvittelen vain niin. Päiväruoka maistui hyvin, annoin raakaa kanaa ja Applawsin kananrintaa sekaisin. Jekku ei oksentanut. Illalla annoin jälleen raksuja, mutta en aristokatit-peltipurkista vaan lasipurkista, jossa on RC:n raksuja. Ei oksennusta.

Perjantai yönä itselleni nousi kova kuume, enkä varmaan olisi hetkahtanut vaikka Jekku olisikin oksentanut. Mutta päivästä kun oloni oli hieman parempi ja lääkäriin oli lähtö pian, annoin kissoille raksut. Aristokatit-peltipurkista. Ja oksennus. Nyt ihmettelin, että kuinka on mahdollista, että Jekku oksentaa vieläkin vaikka se ei ole saanut Optican märkäruokaa nyt moneen ruokailuun. Oma huonovointisuuteni vei voiton Jekun murehtimisesta, sillä tämä vaikutti ihan omalta itseltään, vaikka oli taas oksentanut kaikki raksut pihalle. Päivällä perheen isäntä tarjoili karvatassuille ruuan ja ilmeisesti ei ollut laittanut aristokatit-purkista Jekulle raksuja. Illalla oma oloni oli hieman parantanut puuduttavan lääkärireissun jälkeen ja menin antamaan kissoille ruokaa. Raakaa jauhelihaa sekä MJAU:n härkää. Lisäksi annoin raksuja enkä myöskään tällä kertaa aristokatit-purkista. Ei oksennusta.

Ensimmäinen MJAU-kokemus edessä...

Ja kuten aina..kastike menee...

....lihanpalat jäävät suurimmaksi osaksi koskematta.

Tänä aamuna äitini soitti 12.04 (kyllä katsoin tarkkaan kellon) ja kysyi minun vointiani. Höpötimme siinä hetken ja puhelun lopulla äiti kysyi Jekun vointia, vieläkö tämä on oksentanut. Sanoin ettei ole ja aloin miettimään sitten ääneen, että mikä tässä nyt on voinut olla sellainen mikä Jekun on saanut oksentamaan. Onko Jekulla jokin suolistotukos, kuten Pipsalla ja Nellillä oli joskus? Sitten välähti, aristokatit-purkissa on Profine Sterilised Cat - raksuja, jotka ovat uusia meidän ruokavalikoimassa. Ilmeisesti nämä raksut eivät sovi Jekulle yhtään. En tiedä pitäisikö vielä kokeilla kerran, että tarjoan niitä raksuja ja katson oksentaako Jekku. En kyllä haluaisi tehdä kiusaa toiselle tahalleen, mutta ainakin saisi varmuuden. Ei mennyt pitkää aikaa tämän heureka-hetken jälkeen kun keittiössä kuului kakomista. "EI VOI OLLA TOTTA. Jekku oksentaa taas keittiössä." Pihalle ei tullut raksuja, sen näin olohuoneen sohvalta saakka. Ajattelin hiljaa mielessäni, että juurikun luulin päässeeni jyvälle siitä miksi raukka oksentaa. Menin lähemmäksi katsomaan ja huusin miehen myös katsomaan, eikös tämä toope ollut syönyt sängynaluslaatikoissa olevia JOULUKUUSENKORISTEITA! En tiedä pitikö siinä tilanteessa olla vihainen Jekulle vai nauraa koko tilanteelle. Kumma juttu, että kissa pistää suuhunsa milloin mitäkin. Niban suurinta herkkua on lahjanarut ja tupakkiaskin-muovit.

Elän siis siinä toivossa, ettei Jekulla ole sen suurempaa hätää. Profinen-raksut ei vain sovi tälle ja aamuinen oksennus johtui syödystä joulukuusenkoriste-nauhasta. Tuossa se nyt makaa vieressäni lattialla ja pesee itseään. Täytyyhän kollin pysyä komeena.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Royal Canin Kissanpäivät

Viikonloppuna 9.-10.9. vietettiin Mustissa ja Mirrissä Royal Canin kissanpäiviä. Täytyihän siellä käydä kun niin hyvältä kuulosti tuo tarjous. Meillä kaikki kissat pitävät noista RC:n Exigent-raksuista, ja jos kaksi pussia saa yhden hinnalla niin miksen hakisi..


RC on ehdottomasti suosituin raksumerkki meidän kissojen keskuudessa

Mukaan tarttui sitten hieman enempi tavaraa. Ostin 6 pussia Exigent-raksuja (400g), jotka maksoivat yhteensä n.15e. Kaupan päälle sain ison RC -peltirasian, joka varmasti löytää paikkansa raksujen säilytyksessä. Lisäksi ostoskassiin tuli kaupanpäälliseksi 3 märkäruokapussia, jotka ovat tehneet erittäin hyvin kauppansa meidän tassuttajille. Ja vielä! Etukuponkeja, joilla saa 4e alennusta loka-,marras- ja joulukuussa, kun ostaa yli 2kg RC raksuja. Mielestäni oli ihan kannattava reissu.

En ole muistanut laittaa juttua Zooplus-tilauksen mukana tulleista raapimispuusta ja yllätyslelusta. Voin sanoa, että puu on ollut kovassa käytössä, mutta valitettavasti tapetti katon rajassa on saanut kärsiä sitäkin enemmän. Yllätyslelunahan tuli kukka-lelu.



Lelu kiinnosti tulo päivänänsä, niinkuin aika kaikki uusi kiinnostaa. Ensimmäisenä lelun kimppuun kävi yllättäen Niba, joka jäi hieman päästänsä jumiinkin siihen. Eikä mennyt kauaa kun meidän Hitlerimme jäi leluun jumiin oikeen kunnolla, ja pian täällä juoksikin musta-valko-vihreä-punainen kissa. Onneksi olimme kotona ja sain pelastettua kissaparan ilkeän lelun kynsistä. En tiedä kuinka Jekku olikin niin saanut lelun ympärilleen. Noh arvatakkin saa, ettei Jekku ole leikkinyt kyseisellä lelulla hetkeäkään (ainakaan niin että kumpikaan meistä ihmisistä olisi sen nähnyt) ja muutkin läimäyttävät sitä vai silloin tällöin ohi kulkiessaan. Tähtiä lelu saa surkeat 1/5. Täytyy varmaan kokeilla alkaisiko lelu kiinnostamaan enemmän jos sen hetkeksi laittaa vaatehuoneeseen piiloon.


Lopuksi vielä pieni video-kevennys.

video

perjantai 2. syyskuuta 2011

Elokuun menot

Ja niin se uusi kuukausi kierähti käyntiin !

Pidin tämän kuun kyselyä sivullani ja kysymyksenä oli, että kuinka paljon rahaa tulee tuhlattua kuukaudessa kissoihin. Tässä on tulos:


En uskalla laskea
  2 (28%)
10-40e
  0 (0%)
40-60e
  1 (14%)
60-100e
  4 (57%)




Otin siis viime kuussa (elokuussa) ylös kaiken rahanmenon, jonka kissoihin tuhlasin. Tietenkin tuli sellaisiakin ostoksia, joita ei tule joka kuukausi hankittua, mutta lasketaan silti ne mukaan.

Vastauksia tuli hurjat 7 kappaletta. Kiitos näille vastaajille. Olisi ihanaa jos saisi oman tuhlauksen pysymään tuossa 40-60e. Neljä uskalsi myöntää itselleen ja meille muille, että summa on lähemmäksi 100e. Tuohon summaan mahtuu jo muutama ruokapurkki, lihapaketti ja raksuja, kissanhiekasta puhumattakaan. Kaksi ei uskaltaunut edes lähtemään laskemaan. Voipi olla, että tämän kirjoutuksen jälkeen kadun, että ikinä lähdin laskemaan euroja yhteensä. Mitä näistä voidaan päätellä, niin kyllä ne kissat syö rahaa ihan kiitettävästi. Pääseeköhän koiran kanssa halvemmalla? Jos on useampi kissa ja syöttää eläinkaupan ruokaa, niin ei kyllä puhuta ihan pienistä summista. Puhumattakaan jos ruuat joutuu ostamaan eläinlääkäriltä tai ruokkii kissojaan barffi tyyliin.

Mutta asiaan.
Laitoin itselleni ylös word-tiedostoon kaikki menot, jotka kohdistuivat perheemme tärkeimpiin. Listassa on muutama tuote, jota ei tule joka kuukausi ostettua (luojan kiitos), mutta lasketaan ne nyt yhteissummaan. Tehdään oma laskelma pelkille ruuille sekä ruoka+kissanhiekka laskelma vielä kolmanneksi. Here we go..

Kissanhiekka 9,9e x3
Raksu-rasiat
- 2,4e x2
- 2e x2
Zooplustilaus


- raapimispuu 69e
- leikkirata 12e
- ruokapurkkien kannet 3e

Kissanherkut 3,5e x3
Sterilised -raksut +400g 6,1e x2
Kanan fileet 3,99e x2
Jauheliha 1,99e
Opticat märkäruoka 3,5e x2
Opticat raksupussi 2,89e


Auts..


Kaikki yhteensä:  239,25e
Pelkät ruuat: 116,75e
Ruoka+Hiekka: 146,45e

Mitäs tästä selviää..ei ole halpaa pitää kuutta kissaa ei. Vieläkin kalliimmaksi tulisi, jos syöttäisin kaikille kissoille pelkästään eläinkaupan raksuja. Lita, Nelli ja Nuppu ovat ne, jotka syövät vain eläinkaupan raksuja, mutta Niban, Jekun ja Pipsan raksuannokseen sekottuu eläinkaupan raksuja sekä markettiraksuja. Ja en nyt kaipaa kommentteihin valitusta markettiruuan käytöstä. Syötän kissoilleni juuri sitä ruokaa, mitä itse haluan ja juuri sitä ruokaa, mistä he nauttivat.

Tuota yhteensä summaa nostaa 85e:lla tuon minun Zooplussa tilaukseni ja ennenkuin aloin laskemaan kaikkea yhteen mietin, että enhän minä nyt joka kuukausi tuommoisia tilaa.Sitten aloin miettimään. Viime kuussa tilasimme n.250e maksavan ilmanpuhdistajan, 70e maksavan vesilähteen, kesäkuussa ostimme 45e maksavan Litter Locker-boxin, että saimme yhden kissoistamme käymään hiekka-astialla pissalla sohvan sijaan ja keväällä tilasimme päälle 200e maksavan vesi-imurin. Eli melkein joka kuukausi tulee ostettua JOTAIN ylimääräistä kissoille. Emme olisi ikipäivänä ostaneet ilmanpuhdistajaa, jos meillä ei olisi näin montaa kissaa, tai olisi ostaneet vesi-imuria, ellei karvoja olisi joka paikassa näin hirmuisesti.

Taidan siis kuulua gallupissani kohtaan "en uskalla laskea", mutta laskinpa silti. Hurja summa kun näin alkaa asiaa pohtimaan. Ei se niin kamalalta tunnu kun niitä pusseja hakee kerran pari viikossa ja aina sen pussin pari kerralla. Ehkä olisi syytä vaan ostaa suosiolla Litan, Nupun ja Nellin raksuista isommat säkit, tulisi varmaan loppupeleissä halvemmaksi. On vain niin hurjaa laittaa 60e-90e kerralla yhteen ruokasäkkiin. Sitten kerrot sen kolmella. Huih huih.



Tässä hieman kevennystä:
http://www.simonscat.com/Films/Cat-Man-Do/?sort=o