Varsinkin vähänkää väsyneenä, mieheni menettää hermonsa hyvin äkkiä ja juuri tänä kyseinenä päivänä, ei oltu ihan energiatason huipulla. Niimpä siinä toistemme päälle huutaessa mieheni tokaisi "Mitä me tehdään tän kanssa? Jompikumpi täytyy antaa pois!" No siitähän sitten vasta minä innostuin, koska tiedän ettei mieheni suostu antamaan Nibaa pois, sillä tämä on hänen ensimmäinen kissansa. Puolestani, en haluaisi antaa Nelliäkään pois. Jos sattuisi käymään niin, että Nelli jatkaisi pissailua myös uudessa kodissaan, siellä ei välttämättä näin kauaa tätä katseltais. Se voisi olla Nellin loppu se. Ja tämä ajatus on minulle aivan liikaa.
Lisäksi haluaisin että Nelli menisi jonkun ystävämme luokse, jotta näkisimme Nelliä aina kun käymme vierailulla. Enkä usko, että kukaan ystävistämme on kissaa vailla. Melkein kaikilta kun kotoa jokin eläin löytyy jo. Osalla löytyy jo neljä kissaa, vai mitä Tiia? :-)
Riitelyn ja kinastelun päätteeksi päätimme, että käymme ostamassa M&M:stä jälleen feliway-feromonihaihduttimeen täyttöpullon, laitamme vielä yhden pissa-astian tarjolle ( voi vieras-parat ) ja ostamme feliway-suihkeen. Myös sitä Niban tarvetta rökittää Nelliä tulee vahtia paljon paremmin, koska olen aivan 100% varma, että se on suurin osasyy siihen miksi Nelli pissailee ties minne. Jos nämä ei auta, niin katsotaan tilannetta uudelleen. Ehkä olisi fiksua käyttää Nelliä myös ell. tarkistuksella, ettei vain ole kyse mistään sairaudesta. Tämä pissailu ympäriinsä ei vain ole yhtään samanmoista kuin mitä silloin kun Nellillä oli pissatulehdus.
Nelli on ehkä maailman seurallisin kissa. Harmittaa kovasti, että yhden kissan vuoksi toisen elämä on niin vaikeaa. |
Ps. Pahoittelen jatkuvaa blogin ulkonäön muutosta. En vain ole tyytyväinen mihinkään. Koittakaa kestää ! Nyt on toivottavasti selkeämpää fonttia.
Teil on Nellin kans sama tilanne mitä mulla sillon aikanaan Millin kanssa, mä jaksoin sitä pissailua yli puoli vuotta ja sit tuli raja vastaan. Jouduin muovittaan sohvan, kun se pissaili kanssa aina siihen! Laitoin vaan jätesäkkejä sohvan suojaks ja peittoja päälle mitä sit sai aina olla pesemässä. Millillä ehti tulla se tavaks, niin en saanut sitä kitkettyä siltä pois, vaikka kaikki yritin, feliwayt sun muut. Nellillä ei onneks oo jatkunu vielä kauheen kauaa, vai? Et se ei ehkä oo kuitenkaan ehtiny pinttyä sillä tavaks asti, toivotaan!
VastaaPoistaToivotaan et tilanne rauhottuu, kun pennut lähtee pois? Ne voi stressata sitä myös.
Mä annoin Millin pois, mun kaveri otti sen jolla on kanssa monta kissaa ja siellä loppu pissailu muualle kun laatikkoon heti.
Juu mekään ei pystytä Nelliä ottaan ees kokeeksi, vaikka mielellään auttaiskin! :( kun on toi Miisu joka on sähissy kaikille pennuillekin ja kurmuuttanu niitä, niin en tiedä miten se reagois Nelliin, kun se on vielä tyttö ja nää muut meillä poikia. Ja sit meillä on vielä toi asunnon myynti päällänsä, niin joudutaan sit jatkossa näyttöjen takia kuskaan kissojakin muualle. :(
Mä haluun kyl tulla kattoon pentuja vielä ennen kun ne lähtee? :) Ja mua ei haittaa pissan hajut, on syöpyny omaan nenään jo varmaan muutenkin :D
Joo täytyy nyt toivoa, että pissailu rauhoittuu kun pennut lähtevät. :-) En vaan tiedä mitä sitten tehdä, jos mikään jo valmiiksi mietitty niksi ei toimi Ja todellakin toivon ettei tämä ole Nellille mikään tapa !
VastaaPoista